Salamana Perhoon 8.-11.6.2023

Lakeuden Haukkkojen vaellusleiri Salamajärvelle 8.-11.6.2023

 

Viime kesänä Kajon paluumatkabussissa kehkeytyi ajatus lippukunnan omasta vaelluksesta. Ajatukset laukkasivat aina Lapissa asti, mutta päätyivät pian lähemmäs ja osalle tutumpaan Salamajärven kansallispuistoon. Vajaan vuoden kuluttua tuosta suunnittelun aloituksesta reissu sitten toteutui, kun pikkubussillinen leiriläisiä starttasi Kolon pihasta. Etukäteen oli mietitty, kokoustettu, pakattu ja briiffattu, ja lähtiessä oltiin paitsi innoissamme, myös jännittyneitä. Että ollaanko muistettu kaikki, onko ruokaa riittävästi ja mitä jos ja jos ja jos. 

 

 

Saavuimme perille ensimmäiselle etapille Erijärven rantaan, jossa Tarpojat johtajansa kanssa jätettiin polun varteen. Bussiin pölähti sankka harmaa pilvi kesän ensimmäisiä hyttysiä. Kieltämättä vähän tuli surku ötököiden armoille jäävien retkeilijöiden puolesta, jotka näkisimme vasta parin päivän päästä. 

Muu porukka jatkoi matkaa linja-autolla päätepysäkille Koirasalmelle. Olimme varanneet mökkimajoituksen, jonka lisäksi illan hommana oli pystyttää puolijoukkueteltta. Ensimmäisen trangiaruokailun jälkeen laitettiin leiriytymiset kohdilleen, varattiin mieleiset nukkumapaikat, tutustuttiin paikkoihin, askarreltiin leirimerkkejä ja käytiin iltapalaleivillä yhdessä alueen hienoista nuotiopaikoista. 

"Nakkikioskista päivää! Mitä saisi olla?!"

Puolijoukkuetelttaväen yö sujui kylmästi. Kuulemma vain yhdellä oli ollut riittävän lämmin makuupussi melkein pakkasen puolella piipahtavaan lämpötilaan. Aamulla syötiin reippaasti aamupalapuurot ja leivät. Seikkailijat lähtivät itsensä kokoisten rinkkojen kanssa omalle yönylivaellukselleen. Toisaalla Tarpojat olivat nukkuneet yönsä laavussa ja teltoissa, kuin myös viileissä oloissa. Mutta Jyrkänniemen leiriytymismaisemat olivat kuulemma olleet hienot. Aamulla heillä oli kamat kasattavana ja kilometrejä taas taitettavaksi.

Sudenpennut ja pari extraa (yksi puolikuntoinen rinkankantokyvytön, toinen sillä kaverina ja kolmas muuten vaan mukaan pyydettynä) aloittivat päivävaelluksensa tunti Seikkailijoiden jälkeen. Kohdattiin kuitenkin vielä lounaspaikkalaavulla, jossa rinkkalaiset olivat aika hiljaisina ja väsyneinä, joskin hyvin syöneinä. Hyvin kuitenkin olivat jaksaneet tuosta jatkaa kohti yöpaikkansa Heikinjärvellä. Retken ainoa äksidentti sattui, kun yksi johtajista raapaisi kätensä yliteroitettuun kirveeseen. Onneksi laastari riitti ensiavuksi.

Reittisuunnitelman tarkistus ennen lähtöä.

Päiväretkeläiset

Maisteltiin murkunpissaa!

Nähtiin Seikkailijat, jotka jatkoivat ruokapaikalta metsän syvyyksiin.

Päiväreissulaisten kanssa päästiin takaisin leiriin päiväkahviaikaan, joskin pian piti jo alkaa keitellä hitaahkoilla trangioilla nakkikeittoa, että ehdittäisiin kuudeksi saunavuorolle. Vaikka nakkikeitto ei kuulunut kenenkään lemppareihin, sai se itse tehtynä ihan hyvät arviot. Sauna samaten, ja suuri osa uskaltatui kylmään veteen uimaan asti. 

 

 

 

Leiritiskilinjastoon kannettiin ja keitettiin itse vesi.

Illalla saatiin vielä pari leiriläistä joukkoon lisää! Kodassa syötyyn iltapalaan mennessä kaikki olivatkin jo tuttuja keskenään, ihmiset ja paikat.

Yöllä uni tuli helposti ja jatkui aina kahdeksaan asti. Toinen yö sujui muillakin hyvin. Osa nukkui teltoissa Heikinjärvellä ja osa Pyydyskoskella. Koskessa oli myös käyty uimassa 14 kilometrin vaellusurakan jälkeen.

 

Aamulla metsissä yöpyneet lähtivät kukin kohti leiripaikkaa. Seikkailijoiden käynnistyminen oli ollut rauhaisaa, ja olivatpa ehtineet käydä lintutornissakin. Johtajien ryhmään tuli kuva metsäpeuroista aamupalaseurana!

Mökissä majoittuvat lähtivät aamusella Pienen Koirajärven kiertoon. Nähtiin aivan uunituoreita joutsenenpoikasia, joita emot huolehtien uittivat ensin pesäsaaren lähellä ja myöhemmin vähän kauempanakin. Suomaisemat tupasvilloineen olivat ihania, ja pitkospuiden vieressä kasvoi niin lakkaa, karpaloa kuin vaivaiskoivuakin.

 

Takaisin tullessa päästiin vähän veneilemään ja kokkailemaan isomman Koirajärven rantaan. Nähtiinkin toisella rannalla meidän Tarpojat tulossa kohti leiriä. Osa lähti pitkämatkalaisia polulle vastaan. Saatiin kuulla tarinoita rikkinäisillä kumppareilla tarvotusta reissusta, nähdystä käärmeestä, reissun aikana tavatuista ihmisistä ja koetuista hassuuksista ja kekseliäisyyksistä. Tarpojat olivat tyytyväisiä saadessaan rinkat pois selästä ja oikeaa keittimellä keitettyä kahvia. Metsä laittaa jo kahdessa yössä asiat mittakaavaan!

Seikkailijat saapuivat leiriin viiden jälkeen rättiväsyineinä, mutta iloisina. Kaikki rinkkaa kantaneet saivat jälleen iloita esimerkiksi siitä, että kävellessä voi mennä kyykkyyn. Moni näytti pohkeita ja sanoi, että "täällä tuntuu". Maasto oli moninaista: välillä mukavaa pitkospuuta ja välillä kovaa kivikkoa, juurakkoa, jalkojen nostelua ja jalkoihin katsomista. Myös sieluissa tuntui yhdessä vietetty aika. Rattoisat laulut ja lällätykset laitettiin kieltoon ja moni otti ymmärrettävästi vähän hajurakoa siitä tutuimmasta vaelluskaverista. Onneksi kavereita löytyi eri ikäkausista, ja iltaan mennessä varmasti taas helpotti.

Illalla oltiin siis yhdessä ensimmäistä kertaa sitten tulomatkan linja-autoilun jälkeen. Paistettiin ulkona vohveleita ja makkaroita ja käytiin saunomassa ja uimassa oikein urakalla.

Kun pienemmät partiolaiset saatiin unille, hiippailtiin isoimpien kanssa vielä yölliselle lenkille Pienen Koirajärven ympäri. Joutsenperhe nukkui, ja me yritimme olla hiljaa (ei pelkästään joutsenten takia, vaan kaiken äänen kantavan tyynen järven takia). Kuiskauskin voi olla äänekästä, kun on oikein innoissaan. Ja tupasvillamättäiden ääressä (erityisesti ilman rinkkoja ja rikkinäisiä kumppareita) oli helppo olla innoissaan! Ja sitä paitsi pitkospuita pitkin voi seistä päällä, heittää kärrynpyörää, ottaa loikkakisaa tai kävellä käsillä.

 

...Emme poikenneet reitiltä. Tai työntäneet käsiä suohon...

Viimeisenä päivänä ohjelmassa olikin enää leirin purku ja aamupala, joskin pitkän kaavan mukaan. Munakokkelit ja pekonit paistuivat trangioissa ja kaikenlaista herkkua oli jäänyt reissusta yli. Ja olihan ne nyt järkevämpää syödä pois, kuin kantaa kotiin!

Vielä muutama kävi tekemässä bussin tuloa odotellessa lenkin Pienen Koirajärven ympäri ja osa valloitti isompaa järveä soudellen. Puolen päivän aikaan bussi kaarsi leiripaikkamme pihaan ja yllättävän nopeasti kannettiin itsemme ja ties minne sullotut ja ties missä kulkeneet kamat kyytiin. Matkalla piti tarkistaa, että onhan kaikki lapset tosiaan tallella, kun oli niin hiljaista. Ei raikunut kikatus ja Käärijä niin kuin tulomatkalla. Mutta uskallan silti ajatella, että väki oli tyytyväistä. Väsynyttä vaan. Minä ainakin.

Kolon parkkipaikalla oli noutajat rivissä ja iloisia jälleennäkemisiä kaikilla. Toivottavasti jokainen leiriläinen sai kotona sen, mitä eniten kaipasi: saunan, unta, ruokaa tai toimivan verkkoyhteyden. 

Seuraavaan reissuun, kiitos kaikille!

Terveisin Heidi + 20 muuta

Kuvat ja tarina vain yhdestä näkökulmasta, mutta kuten tiedämme: Tarinoita on yhtä monta, kuin leiriläistäkin. Mutta ehkäpä tämän postauksen avulla pääsee tarinoiden alkuun niissäkin kodeissa, joissa puhelimelle ei ole tarttunut yhtäkään kuvaa ja vastaus kysymykseen "Oliko kivaa?" on murahdus tai "Oo hiljaa." Vinkkinä toki, että perustarpeet ensin kuntoon, ja sitten vasta kyselyt. Itse ilmoitin kotiväelle, että minua voi puhutella parin tunnin päästä.

Tekstin kommentteihin saa ehdottomasti lisäillä omia reissumuistojaan!

Tässä vielä meidän sudari nääntyneenä rinkan alle kotieteisessä.

Ja vielä kartalle piirrettynä reittimme. Tarpojat punaisella ja Seikkailijat vihreällä. Leiripaikka Koirajärvien välisellä salmella violetilla.